Kaikki ryhmät jatkuvat 31.1.2022!

Hei,

AVI on päivittänyt koronaohjeet ja Porin sivistystoimiala ilmoittanut noudattavansa niitä 29.1.-15.2.2022. Tarkentavia ohjeita kaupungilta luvassa alkuviikosta ja mikäli ne vaikuttavat meihin, niin palaamme sähköpostilla asiaan. Koronapassi ei ole toistaiseksi käytössä.

Toimitaan toistaiseksi seuraavienn ohjeiden mukaan :
– harjoitukset sallitaan nyt kaikille, muistetaan toimia terveysturvallisesti
– suosittelemme maskien ja käsidesin käyttöä kuten aiemminkin
– käsien pesu ennen ja jälkeen harjoitusten
– vain täysin terveenä harjoituksiin

Ensi viikosta alkaen siis temppuklubi, aikuisten ryhmä ja matalan kynnyksen ryhmä jatkuvat jälleen normaalisti.

Vanhemmat tuovat lapset viimeistään 5min ennen tunnin alkua urheilutalon ulko-ovelle, josta lapset menevät sisälle ohjaajien kanssa yhtenä porukkana. Ohjaajat auttavat pienimpiä vaatteiden, vessassa käymisen ja käsienpesun kanssa. Tunnin jälkeen ohjaajat tuovat lapset jälleen yhtenä porukkana ulos, joten olkaa heitä siellä silloin vastassa.

Lapsille päälle joustavat, mahdollisimman vartalonmyötäiset vaattet, pitkät hiukset kiinni, vesipullo mukaan ja voimistellaan paljain varpain. Kovilla pakkasilla urheilutalolla on melko kylmä, joten paukkupakkasille suosittelen pitkiä lahkeita sekä hihoja.

Harjoituksiin tullaan vain täysin terveenä!

Mahdollisista poissaoloista toivon ilmoitusta tekstiviestitse numeroon 044 3800340 / Viivi.

Kevätkauden laskun eräpäivä on 31.1.

Mikäli tulee kysyttävää, minut tavoittaa sähköpostilla voimistelu@porintarmo.fi tai usein myös urheilutalolta paikanpäältä kysymällä 🙂

Terveisin johtokunta

Jätä kommentti

Tietosuojavarmistus * Aikakatkaisu.